Tarinamme
Metsätoimisto Junnilan tarina juontaa juurensa pienen kunnan sydämestä, maatilan rauhasta. Perustajamme, vahvasta maatilaperinteestä kotoisin oleva nuori mies, syttyi metsäalalle intohimosta jo varhaisessa vaiheessa elämäänsä. Metsä veti puoleensa niin harrastusten kuin työn merkeissä. Ammatillista osaamista on kasvatettu koulun penkillä metsäkoneenkuljettajasta metsätalousinsinöörin koulutukseen. Myös kiinnostus ja mahdollisuus päästä kokemaan erilaisia metsäalan työtehtäviä sekä metsätalousyrittäjyys on tuonut osaamista ja itsevarmuutta metsäpalveluyrittäjänä toimimiseen.
Metsätoimisto Junnila on nuori, vuonna 2022 perustettu metsäalan yritys, joka on erikoistunut metsätalouden suunniteluun. Metsätoimiston liiketoiminta koki heti toimintansa alkuvaiheessa positiivisen tason noston, kun Metsätoimisto Junnila Oy osti hämeenlinnalaisen metsätalouden suunniteluun erikoistuneen Viisipuu Oy:n. Viisipuun mukana tuli reilu annos metsäalan monipuolista osaamista erityisesti talous, – ja taajamametsien suunnitteluun. Siispä yritykseltämme löytyy erityistä osaamista metsäsuunnittelun sekä taajamametsäsuunnittelun saralta ja referenssejä maamme suurimpien kaupunkien, kuntien ja maalaiskuntien metsien suunnittelusta.
Metsätoimisto Junnilan ytimessä sykkii vahva intohimo metsätaloutta kohtaan. Halumme auttaa ja onnistua metsänomistajan tavoitteiden mukaisessa metsänhoidossa on itseisarvo ja vahvalla ammattitaidolla pystymme sen myös asiakkaillemme tarjoamaan.
Ota yhteyttä!
Haluatko tehostaa metsäomaisuutesi hoitoa tai saada asiantuntevaa neuvontaa metsätalouteen liittyvissä kysymyksissä? Olemme täällä sinua varten!
Metsätoimisto Junnila tarjoaa yksilöllisiä ja kattavia metsäpalveluita, ja haluamme olla apunasi matkallasi menestyksekkääseen metsänhoitoon.
Ota rohkeasti yhteyttä ja aloitetaan yhdessä matka kohti vahvempaa ja kestävämpää metsäomaisuutta. Klikkaa yhteydenottolomaketta tai soita meille – odotamme innolla keskustelua kanssasi!
- 044 204 3884
- metsatoimistojunnila@gmail.com